perjantai 10. tammikuuta 2014

Rest in Peace Julia Tukiainen

Kohukauhutar Johanna Tukiaisen nuorempi sisko Julia Tukiainen löytyi kuolleena kotoaan viime joulukuussa. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta, vaan tiettävästi Jullen kuolema liittyy hänen sairastamaansa tyypin 1 diabetekseen, joka oli pahentunut syksyn aikana. Vakava diabetes yhdistettynä alkoholismiin ei ollut terveydelle hyväksi. Siirappinen glamour ja sokerjtaati eivät nähtävästi matchaa yhteen kovinkaan hyvin.

Maailma tulee muistamaan Julian. Noh, ainakin hänen siskonsa, vähintään. Miksei Jullelle ole tehty omaa Wikipedia-artikkelia?

Koska olen sivunnut kirjoituksissani vuosien varrella Tukiaisia usein (viime vuonna muun muassa ehdotin Johannaa seuraavan vuoden Euroviisu-ehdokkaaksi ja järjestin penkkarikysymysteni pohjalta kootun Tuksu-tietovisan), koen tämänkin aiheen nostamisen tärkeäksi. Vaikka tämän kirjoituksen alussa heitinkin pientä läppää, kuolema (myös glamour sellainen) on vakava asia.

Suhteeni Tukiaisiin – tai no, Tukiaiseen, jäljellä on enää Johanna – ai niin, Jasmine lisäksi, mutta hei, se on ihan nobody – on varsin ristiriitainen. En tiedä, pitäisikö itsepetoksessa elävää ja ulkonäöstään liikoja luulevaa naikkosta vihata vai rakastaa. Voiko Tuksun kaltaiseen ilmiöön suhtautua vakavasti vai ainoastaan nauraen? Jollain tasolla olen vuosien varrella jopa tykästynyt Tukiais-siskoksiin: heidän elämänsä kaikessa kaoottisuudessaan on ollut minulle jonkinasteista viihdettä. Huonot biisit, henkimaailmaa koskevat selitykset, mauttomat tanssiesitykset... Ne kaikki ovat aiheuttaneet sääliä ja joskus jopa tuntuneet hieman ikäviltäkin, mutta valehtelisin, ellen myöntäisi sitä tosiasiaa, että mitä useimmiten ne ovat nostaneet myös hymyn huulelleni. Heitä kohtaan voi tuntea jopa sympatiaa.

Jollain tasolla olen aina ajatellut, että tämä viihde olisi kuitenkin koska tahansa siskosten lopetettavissa. Olen monesti ajatellut, että joskus niin tulee vielä tapahtumaan. Itse asiassa uskoin aina, että nimenomaan Julia olisi se, joka selviää. Uskoin aina, että Julia olisi heistä kahdesta se, joka pääsisi pois glamouroravanpyörästä, pois loputtomien bileiden ja itsensä nolaamisten noidankehästä. Johanna ehkä romahtaisi lopullisesti, tulisi murhatuksi, sekoaisi aiempaakin pahemmin tai mitä tahansa mitä luovinkaan mainosalaa opiskeleva hipsteri pystyisi ikinä keksimään, mutta uskoin joulukuun seitsemänteentoista päivään asti, että Julia olisi se, joka selviäisi. Hän kävelisi pois tilanteesta voittajana.

Nyt Julia on kuollut. Ehkä hän silti on jollain tasolla voittaja: mahdollisesti ensimmäistä kertaa hänet otetaan vakavasti. Ehkä hän lähti ajoissa, ennen kuin hänen isosiskonsa tarina etenee vielä surullisempaan suuntaan.

http://is12.snstatic.fi/img/658/1288381008454.jpeg

"Tässä on mun taulu, minun maalaama tauluni. Siinä lukee että 'HYPPÄÄ, OTAN SINUT KIINNI'."

Lepää rauhassa Julle.

1 kommentti:

  1. Hei,

    törmäsin vahingossa kirjoitukseesi IRC-Galleriassa, mutta ajattelin kommentoida mieluummin tänne. Tuli nimittäin mieleeni, että suhtautuisin itsekin Tukiaisten ja jatkossa (toivottavasti ei pitkään) Johkun toimintaan huumorilla, hymyillen ja sympatialla, ellei mukana olisi väkivaltaisuutta ja itsetuhoisuutta. Ne ovat sen verran vakavia asioita. Kärsimään eivät ole joutuneet ainoastaan muutamat "bystanderit" vaan ajoittain täysin hunningolle joutuneet lemmikkieläimet sekä muu perhe. Eniten käy sääliksi perheen nuorimmaista, velipoika-Joelia, joka ei ilmeisesti kaipaa julkisuuteen. Ja ymmärrettävistä syistä.

    Olen kirjoitellut erinäisille foorumeille jo vuosikausia sitten, että olisin toivonut siskoksille vain ja ainoastaan pelkkää hyvää - ja toivon Johannalle edelleen. Raitistumista, täydellistä elämän- ja suunnanmuutosta sekä järkevöitymistä joka suhteessa. Julialle tämän toivominen on, kuten tunnettua, liian myöhäistä ja kyllähän tuollainen kohtalo nuorelle ihmiselle surullinen on. Johannan osalta pahoin pelkään, että ainoastaan edessä mitä todennäköisimmin oleva jokusen kuukauden linnareissu voisi olla sellainen herättäjä, joka murskaa pumpulilinnat, lopettaa prinsessaunelmat, karkottaa materialismin sekä glamourinpalvonnan ja saa ymmärtämään, että missä tilassa sitä oikein herran tähden ollaan.

    En silti pidätä hengitystäni.

    P. S.: Wikipediassa käytiin joulukuussa jonkin verran vääntöä jopa siitä, että saako tieto Juliasta ja hänen poismenostaan olla edes Johannaa koskevassa artikkelissa ja lopulta se (minun lisäämäni itse asiassa, krhöm, krhöm) päädyttiin poistamaan. Itse olin asiasta hieman kummissani, koska keskustelusivua seuratessa ei keltään voi jäädä huomaamatta, kuinka paljon Wikiyhteisöstä paistaa läpi vastenmielisyys ja suoranainen halveksinta naista kohtaan. Kuten sinne kirjoitinkin, ei sillä, miten on tullut kuuluisaksi, ole niinkään väliä kuin sillä, että nyt sattuu olemaan kenties se Johanna tai se Julia, joka enemmistölle tulee mieleen, jos kuuluisia kyseisen etunimen omistajia satutaan umpimähkään tiedustelemaan. Julia oli ollut omien tempaustensa (lähinnä terveyteensä liittyviä vastoinkäymisiä) johdosta julkisuudessa useasti jo elinaikanaankin, joten julkisuuskynnys mielestäni ylittyi. En kehota laatimaan artikkelia, koska se tullaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä kuitenkin poistamaan.

    VastaaPoista