tiistai 29. huhtikuuta 2014

Stand up -koomikkona

Kaverini Markus kutsui minut katsomaan helmikuussa siilinjärveläisravintola Vintissä ollutta open mic -iltaa, jossa niin kokeneet kuin vähemmänkin kokeneemmat stand up -koomikot esiintyivät. Maaliskuussa menin iltaan uudestaan ja tajusin: hei, totahan vois kokeilla. Ilmoittauduin siis seuraavaan open mic -iltaan, joka järjestettiin nyt tuoreeltaan lauantaina 26. huhtikuuta.

Ravintola Vintin edusta Siilinjärvellä.
Vitsailin esityksessäni parisuhteestani ja alastonmallin työstäni. Alussa vertasin stand upia perseseksiin: "ehkä tääkin aluksi sattuu ja pelottaa mut sitten alkaakin rentoutua ja huomaa et tää onkin ihan kivaa." Ensikertalaisena sain esiintyä viiden minuutin ajan, kokeneempien esiintyjien show't voivat vaihdella tiiviistä viisiminuuttisesta jopa viiteentoista minuuttiin.

On tunnustettava, että jännitin esitystä tavattomasti. Show'ssani oli täydelliset ainekset katastrofiin: aloin suunnitella sitä paperille vasta iltapäivällä, eikä verbaaliset kykyni olleet perjantai-illan syntymäpäiväjuhlieni jäljiltä terävimmillään. Osa kavereistanikin kertoi jännittäneensä hieman puolestani. Onneksi Lotta oli sanonut jo pari viikkoa aiemmin: "tulen kyllä varmasti katsoo ja lupaan nauraa!" (piti muuten lupauksensa)

Kaiken kaikkiaan noin 15 ystävääni saapui katsomaan esitystä. Populaa oli paikalla noin 30-40 henkeä, joten tilaisuus oli sangen intiimi. Itsellenikin yleisö oli pieni, sillä esimerkiksi lukion päättöjuhlissa keväällä 2013 pitämääni puhetta oli kuuntelemassa yli puolisen tuhatta ihmistä.

Lunttilappu eli luonnostelma esityksestä: vitsit ja aiheet on merkitty ranskalaisin viivoin.
Alkujännitys laski ensimmäisen puolen minuutin aikana ja esiintymistilanne alkoi tuntua luontevalta. Oli ilahduttavaa, että yleisö otti minut hyvin vastaan – etenkin ensimmäisten esiintyjien aikana oli vaikuttanut, että yleisö olisi tällä kertaa vaikea.

Kokonaisuudessaan esitys sujui hyvin, ellei jopa loistavasti: esiinnyin illan puolivälissä, jolloin yleisö oli jo sopivan vapautunutta. Naurua tuli etenkin alun perseseksivitsille ja alastonmallin pikkusiskolle ("kuvittele meneväsi aivan normaalisti kouluun ja näkeväsi käytävän alusta loppuun täynnä alastonmaalauksia isoveljestäsi"). Loppupuolen esityksestä sain palautetta pienestä toistosta, lisäksi mikrofonin käsittelyä täytyy kuulemma vielä hioa, mutta kokonaisuudessaan olin ensikertalaiseksi todella hyvä. Kiitosta tuli erityisesti juttujen rohkeudesta ja siitä, että alastonmallivitsit olivat työn harvinaisuuden tähden erittäin ainutlaatuisia. Minut toivotettiin tervetulleeksi Vinttiin uudestaankin, woo!

Esiintyessä pääsin flow-tilaan, minkä huomaa myös esityksen videotallennetta tsiigaillessa. Viisiminuuttinen esitys venähtikin kuuteen minuuttiin, vaikka pelkäsin show'n jääneen liian lyhyeksi. Aika lentää lavalla ollessa. Itsensä katsominen videolta on aina kiusallista, mutta se auttaa havainnoimaan ja kehittymään. Itsensä kokee vain niin kömpelöksi ja noh, ihan vain paskaksi, mutta pitänee uskoa muita sen suhteen, että esitys oli tosiaan hyvä ensikertalaiselle. Tallenne on kaikkien Lärvikirja-kamujen nähtävissä. Enjoy.

Ilmaiset alkoholittomat juomat ja yksi ilmainen alkoholillinen drinkki olivat stand up -koomikon työsuhde-edut. Oman esitykseni jälkeen nappasinkin itselleni karpalolonkeron: olihan se oikeasti aika siisti fiilis, c'mon, talo tarjoaa! Lisäksi esiintyjille olisi illan jälkeen ollut tarjolla Vintin kuuluisia, aivan loistavan makuisia hampurilaisia, mutta valitettavasti jouduin itse skippaamaan aterioinnin sunnuntaiaamulla odottaneen työpäivän takia.

Tuntui mahtavalta esiintyä pitkästä aikaa yleisölle vaatteet päällä! Koska esitys sai paljon kiitosta ja kollegatkin kävivät onnittelemassa sen jälkeen, saattanen kokeilla stand upia joskus uudestaankin. Toiseen esitykseen pääsee korjaamaan ensimmäisessä tehdyt virheet. Kun on vetänyt muutaman stand up -keikan livenä pikkuhiljaa tietää miten mikkiä pidellä, ah! Kuka muu muka, EE ÄR QU.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti