Opiskelupaikka

Kahden välivuoden jälkeen ajattelin viimein, että on korkea aika suuntautua opiskelemaan. Laitoin paperit vetämään kirjallisuuteen (Tampereen ja Helsingin yliopistoille) ja viestintään / valtiotieteisiin Helsingin yliopistoon. Lisäksi suunnitelmani oli hakea suomen kielen opintoihin, mutta ajatuksissani olinkin klikannut hakiessa jotain helvetin kieliteknologiaa / yleistä kielitiedettä suomen kielen sijasta. Hupsista.

Motivaatiota hommaan ei erityisesti ollut: ehkä kaiken olennaisen kertoo se, että sain haun tehtyä tunti ennen sen päättymistä. Tai se, että luin ennen Tampereen kirjallisuuden koetta Tuksun Seiskalive-blogia muiden tenttiessä viime hetkellä kiireessä artikkelikokoelmaa lävitse. Tai se, että joimme parit kaljat Tampereella parin kaverini kanssa koetta edeltävänä iltana. Tai se, että Helsingin kirjallisuuden oppimateriaalin (kolmesta kirjasta yhteensä noin 450 sivua) lainasin viikko ennen koetta, ja muiden kokeiden takia luin koko kaman kiireessä kahteen päivään. Tai Helsingin-reissun toistuvat Alko-ostokset. Tai se, ettei oikeasti ihan vain kiinnostanut.

Tampereen kirjallisuuden koe meni mielestäni hyvin. Seuraavana päivänä olleesta viestinnän kokeesta en ajatellut samaa, sillä viestintä on eräs Suomen vaikeimmista paikoista päästä (vrt. lääkikseen hakevista pääsee sisään noin kymmenen prosenttia, viestinnässä kolme). Koe itsessään oli kiinnostava, siinä vertailtiin muun muassa RKP:n ja Vasemmistoliiton vaaliohjelmien käsityksiä työelämästä, työstä ja työpaikkojen luomisesta.

Hakutoiveissani mieluisuusjärjestys oli viestintä (mieluisin), kirjallisuus Helsinki, kirjallisuus Tampere, yleinen kielitiede Helsinki. Kirjallisuuden tulokset tulivat ensin, ja niihin olinkin yllättäen pääsemässä sisään. Tampereen yliopistolla olin ollut jopa koepistejonossa eli kokeeni oli kymmenen parhaan joukossa. Ehdin nähdä itseni kirjallisuuden opiskelijana: näin jo itseni pänttäämässä kognitiivisen metaforateorian kiemuroita ja ehkä myöhemmin entistä pahemmin kaljuuntuneena opettamassa kirjallisuutta lukiolaisnuorille. Humanistin sijaan meitsistä tuleekin valtsikkalainen: viestinnän tulokset yllättivät. Pääsin kuin pääsinkin sisään.

Koeviikko itsessään meni aika mukavasti: lyhyt visiitti Tampereelle, ja loppuviikon hengailin kaverieni nurkissa Helsingin Kontulassa. Säät suosivat, mikä loistava viikko olla yliopistojen saleissa kirjoittamassa koevastauksia ja sisällä muistiinpanoja tehden... Viikon kruunasi kavereiden näkeminen porukalla Esplanadin puistossa.

Olen hieman huolissani, onko viestintä ja valtiotieteet meikäläisen juttu, mutta opiskelemaan pääseminen on niin mahtava mahdollisuus, että täytyyhän sitä käydä ainakin kokeilemassa. Ainakin uskoisin, että tätä ainetta opiskellessa voin yhdistellä luovaa ja analyyttista puoltani. Verrattuna kahden vuoden takaisin suunnitelmiin lääkikseen menosta tämä tuntuu paljon enemmän, well, minulta.

Tinder tarjosi erityisesti miesten osalta mahdollisuuksia deitata tärkeitä julkkiksia, kuten perussuomalaisnuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkystä, BB-julkkis ja laulajatar Niko Saarista sekä Tuksun hovikampaaja Juhaa.

On mennyt vajaat kaksi viikkoa, ja viimein alan käsittää, että minulla on edessä isoja muutoksia – enkä edes osaa varmuudella hiffata, kuinka suuria. On miljoona murheen ja huoleen aihetta: mistä kämppä ja kohtuulliseen hintaan? Saisiko kunnollisen ja mukavan asunnon savolaisen osakunnan kautta? Mitä HOAS voi tarjota? Pariskuntakämpät osakunnan kautta olisivat tilavampia, miksi vitussa olen tunnevammainen ja ruma sinkku? Pitäisikö hankkia kämppis? Kuka olisi niin hullu että jaksaisi mua? Miten saan roudattua viinakokoelmani ja kaktukset Helsinkiin asti ilman vahinkoja? Onkohan koko ala meitsille sopiva? Saankohan töitä koulun käynnin ohelle? Pitäisikö järjestää läksiäisbileet Savossa? Pärjäänköhän mä siellä? Mitenköhän tuet haetaan, koko Kelan kanssa toimiminen kuulostaa pelottavalle? APUA. Opiskelupaikan saamisen pitäisi olla onnellinen juttu, mutta toistaiseksi kaikki siihen liittyvä on lähinnä ahdistanut ja stressannut.

Kokonaisuudessaan täytyy vain toivoa, että asiat järjestyvät. Eivätköhän ne niin teekin. Haluan ainakin uskoa niin. Oikeastaan alan innostua muutosta ja uusista tuulista yhä enemmän. Stay tuned Helsinki, here I come!